Höyrylaiva Jan Nieveen rakennettiin vuonna 1928 Arnhemissa,
Hollannissa. Laiva käytettin rahtialuksena Amsterdamiin
ja Lemmernin välillä. Sillä oli neljä sisaralusta,
mutta juuri siitä tuli Nieveenin perheen laivaston lippulaiva.
Kun rahtiliikenne väheni, laivalla tehtiin nähtävyysajeluja
muun muassa Yrkin saarelle, joka oli Hollannin suurin kalastussaari.
Laivan päällikkönä oli silloin hovimestari
Vershoor. Kahden miehen orkesteri, vihanneskauppias ja polkupyöränhuoltaja
vastasivat viihdytyksestä laivalla.
Sodan alettua Jan Nieveen oli ainoa yhteys pohjoiseen, jossa
oli mahdollista vaihtaa kultaa ja hopeaa ruokaan. Laivalla
kuljetettiin myös hevosia saksalaisten joukoille samaan
aikaan kun sillä myös salakuljetettiin juutalaisia
vapauteen.
Viimeisin matkan höyrylaivana Jan Nieveen teki vuonna
1951, minkä jälkeen siitä tuli moottorivene
(250hk).
Oltuaan 30 vuotta saman perheen omistuksessa, Jan Nieveen
myytiin huonon taloudellisen tilanteen takia. Vuonna 1964
laivaa muutettiin taas, ja se alkoi liikennöidä
kanaaleissa nimellä Volga.
Nieveenin perhe osti laivan takaisin vuonna 1977 mutta myi
sen kymmenen vuotta myöhemmin Nikkesenille, joka restauroi
sen takaisin alkuperäiseen kuntoon ja käytti sitä
”Party Cruise”-laivana.
Vuonna 1989 Dan Aalto ja Ulf Danielsson toivat laivan Ahvenanmaalle
ja sille annettiin nimi F.P. von Knorring.
Nykyiset omistajat, Kim ja Karin Harju-Jeanty, ostivat laivan
vuonna 2002.
|